Palvelut

Kurssit ja ryhmät

Järjestämme kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevia kursseja ja pienryhmiä yksityisille henkilöille, yhdistyksille ja yrityksille. Koulutusten teemat liittyvät työhyvinvointiin, vanhemmuuteen, homeopatiaan ja henkiseen kasvuun. Lisää tietoa työhyvinvointipalveluista löydät tästä.

Masennus voimavaraksi -ryhmähoito aikuisille ja nuorille

Alakulon hetket kuuluvat meidän kaikkien elämään. Arviolta viidesosa ihmisistä kokee kuitenkin pidempiaikaisen masennuksen elämänsä aikana. Masennus ei ole vain sairaus, vaan myös mielen tapa ilmaista esimerkiksi tarvetta vetäytyä sisäänpäin tai suojautua joltain liian tuskalliselta kokemukselta, tunteelta tai tilanteelta. Myös ihmisenä kasvamiseen ja kehittymiseen voi liittyä masennusta, jolloin kyse ei ole varsinaisesti sairaudesta, vaan elämän kasvu- ja kriisivaiheesta. Ammattilaisen tuki voi silloinkin olla avuksi.

Masennus voimavaraksi -pienryhmän tavoitteena on auttaa kääntämään masennus voimavaraksi. Ryhmässä voit oppia ymmärtämään masennusta ja itseäsi paremmin sekä muodostaa uuden voimauttavamman suhteen masennukseen. Kenties löydät masennuksesta myös mielekkyyttä, joka voi auttaa Sinua eteenpäin elämässäsi. Tavoitteena on tukea terveytesi ja työ-/toimintakykysi paranemista. Keskustelun ja tehtävien lisäksi ryhmässä sovelletaan mm. hyväksymis- ja omistautumisterapiaa, narratiivista ja kognitiivista terapiaa sekä harjoitellaan tietoisuustaitoja.

Ryhmätapaamisia on kuusi kertaa. Ryhmäläiset sitoutuvat vaitiolovelvollisuuteen toisten asioista, kuten kaikissa Origonovan ryhmissä ja kursseilla. Ryhmän ohjaajana toimii psykologi Heli Heiskanen. Hinta on 365€ / hlö. Uusi ryhmä aloittaa aina kun riittävä määrä osallistujia on koossa. Voit hakeutua ryhmään esimerkiksi psykologin tekemän yksilöllisen mieliala-arvion kautta (30 min / 25€). Lisätiedot Heli Heiskaselta p.010 322 0211, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Tietoisen vanhemmuuden työpaja 2h

Pienet lapset ovat luonnostaan läsnä tässä hetkessä, mutta me aikuiset olemme usein kadottaneet läsnä olemisen kyvyn ja korvanneet sen jatkuvalla ajatusten virralla, menneen ja tulevan miettimisellä. Tässä hetkessä olemisessa on kuitenkin monia etuja. Tietoisuustaidot edistävät rentoutumista, helpottavat stressiä, auttavat käsittelemään tunteita ja selviytymään arjen haasteista. Tietoisuustaitojen lisääntymisen myötä opit toimimaan tarkoituksenmukaisemmin ja rauhallisemmin eri tilanteissa sekä tunnet vahvistuvasi vanhempana. Perhesuhteet saavat mahdollisuuden syventyä ja yhteiseloon mahtuu yhä enemmän iloa arjen pienistä asioista.

Tietoinen vanhemmuus on harjoittelun myötä lisääntyvää taitoa olla tietoisempi, myötätuntoisempi ja läsnäolevampi ihminen ja vanhempi. Työpajassa käydään läpi tietoisen vanhemmuuden peruspilarit, apukeinoja arkitilanteisiin ja tehdään omakohtaisia harjoituksia. Kurssin ohjaajana toimii psykologi Heli Heiskanen.

Tietoisen vanhemmuuden työpajat tilattavissa esimerkiksi päiväkotien ja koulujen vanhempainiltoihin sekä lasten kanssa työskenteleville ammattilaisille. Lisätiedot Heli Heiskanen, p.010 322 0211, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Pysähdy perheen kanssa –päivä 4h


Tervetuloa pysähtymään ja latautumaan koko perheen kanssa. Päivän aikana psykologi Tua Seppälä Laukinajasta ohjaa lapsille tunnetaitoja hevosavusteisen tunnekasvatuksen keinoin ja Origonovan psykologi Heli Heiskanen opastaa vanhempia tietoiseen vanhemmuuteen keskustelun sekä harjoitusten avulla. Tavoitteena on syventää ja vahvistaa perheyhteyttä tietoisen läsnäolon ja tunnetaitojen avulla. Lopuksi kokoamme kokemukset yhteen kotiin vietäviksi, jotta opitut taidot auttaisivat eteenpäin myös arjessa. Päivä toteutetaan pienellä hevostilalla Tikkalan kylällä Jyväskylän etelän puolella. Päivän hinta on 40€ / hlö.

Pysähdy perheen kanssa -päivät järjestetään kysynnän mukaan, joten voit ilmoittautua kiinnostuneeksi Heli Heiskaselle p.010 322 0211, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen ja olemme yhteydessä kun seuraava päivä järjestetään. Tarpeen mukaan aloitetaan myös koko perheelle suunnattu Pysähdy perheen kanssa -ryhmä, josta saat lisätietoa Origonovasta.

 

Esimerkkejä muista kursseista ja ryhmistä:
- Henkisen hyvinvoinnin eväitä
- Muutoksessa selviytymisen eväitä
- Tietoisuustaidot arjen/auttamistyön apuna
- Stressistä tasapainoon -koulutus ja/tai ryhmä
- Hyvän mielen infot (mielialan itsehoitokeinot)
- Mielialan hoito kokonaisvaltaisesti
- Masennus voimavaraksi -ryhmä
- Tietoisen vanhemmuuden työpajat ja ryhmä
- Elämänpolulla 1: Kohti oman näköistä elämää
- Elämänpolulla 2: Elämäntehtävän jäljillä
- Intuition ääni
- Virkeyttä ravinnosta
- Homeopatiaa kotikäyttöön
- Homeopatiaa lapsille
- Homeopaattinen synnytysvalmennus

Kouluttajina toimivat Origonovan tiimin jäsenet ja muut yhteistyömppanimme.

Liittymällä postituslistallemme pysyt ajan tasalla uusista alkavista kursseista, ryhmistä ja tilaisuuksista.
Voit myös itse toivoa kursseja ja ryhmiä.

Ota yhteyttä

 

 

 

Nettiajanvaraus

Varaa aikasi netistä ympäri vuorokauden.

Varaa puhelimitse

ajanvaraus ja neuvonta
p.010 322 0210

arkisin klo 9-12

 

Yhteystiedot

Origonova
Keskustie 20D, 1
.krs.
40100 JYVÄSKYLÄ

Ota Yhteyttä